Esityksemme yhteydessä tuli puheeksi aseteollisuuden moraalinen vastuu asekaupan seurauksista. Keskusteltiin ovatko aseidenviejät syyllisiä väkivaltaisuuksiin ja voitaisiinko konfliktit estää lopettamalla asekauppa kokonaan. Esille tuotiin kuitenkin myös tosiasia, että ase ei tapa, vaan ihminen sen takana. Keskustelun aikana mainittiin, että jos tuliaseita ei ole tarjolla, tarttuvat ihmiset keppeihin.
Jo meidän elinajaltamme löytyy muistutus, mihin vihaa täynnä ja ns. kättä pidempää vailla olevat ihmiset kykenevät. Vuonna 1994, kun ihmisten suurin huomio oli kiinnittynyt Bosnian sotaan, tapahtui Ruandassa, pienessä keskiafrikkalaisessa maassa kansanmurha. Sadan päivän aikana äärihuturyhmät tappoivat 800 000 tutsia ja maltillista hutua. Entistä järkyttävämmän tapahtumasta tekee sen, että se toteutettiin suurimmaksi osin primitiivisillä aseilla, kuten nuijilla ja viidakkoveitsillä. Jo ennen joukkomurhaa maassa oli YK:n joukkoja ylläpitämässä rauhaa, mutta kun tapahtumat alkoivat karata käsistä, huomattiin, että joukkojen varustus ja määrä ovat täysin riittämättömät, eikä voitu muuta kuin katsoa sivusta silmitöntä murhaamista. Kesti aikansa ennen kuin YK:ssa todettiin, että meneillään on kansanmurha, ja silloin oli jo liian myöhäistä. Koko tapahtuma olisi voitu estää mikäli YK:lla olisi ollut enemmän joukkoja ja valtuuksia voimankäyttöön.
On siis selvää, etteivät sodat lopu aseiden määrää rajoittamalla. Konfliktien määrä olisi kuitenkin selvästi pienempi, jos aseita olisi vähemmän ja jos valtuudet voimankäyttöön olisi rajattu tietyille joukoille, jotka tavoittelevat kaikkien yhteistä etua ja ennen kaikkea rauhaa.
Joel, Ville ja Juuso
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti